Yksi raportointiratkaisu tehosti Elematicilla useita liiketoimintoja

Maailman johtavan betonielementtiteollisuuden (precast concrete technology) koneita, tuotantolinjoja ja kokonaisia tehtaita toimittavan Elematic Oy:n voimakkaan kasvun myötä yritykselle tuli tarve uudistaa sen talousraportointijärjestelmät. Entisen itse toteutetun järjestelmän tilalle tarvittiin yhtenäinen, henkilöriippumaton vaihtoehto. Keväällä 2008 Aureoliksen avulla käyttöön otettu Microsoft PerformancePoint Server 2007 on vuodessa osoittautunut kustannustehokkaaksi tietovarasto- ja raportointiratkaisuksi, jolla voidaan kattaa Elematicin tarpeet myös tulevaisuudessa.

Elematicin vanhassa järjestelmässä tiedot piti kerätä useasta eri paikasta ja manuaalisesti. Työ oli siten paitsi aikaa vievää, myös raporttien luotettavuus kärsi. Lisäksi puolet ajasta kului järjestelmän kehittämiseen.

On ollut merkittävää huomata, kuinka paljon olemme säästäneet aikaa ja resursseja uuden järjestelmän myötä”, sanoo Marko Heikkilä, Elematic Oy:n Laskennan kehityspäällikkö. ”Samalla raportointi on tehostunut valtavasti. Johdon tarvitsemat talousraportit, jotka ennen saatiin tulostettua kerran kuussa, saadaan nyt tarvittaessa päivittäin.”

Monta haastetta, yksi ratkaisu, kasvava määrä hyötyjä

Koska Elematicilla oli totuttu toimimaan Microsoft-ympäristössä, oli itsestään selvää että tarvittiin ratkaisu, joka toimii saumattomasti yhdessä muiden ohjelmistojen kanssa.

Elematicin voimakas kasvu markkinoilla tapahtui pääosin yritysostojen kautta, joten tarvittiin myös ratkaisu, joka on helposti laajennettavissa. Ratkaisun piti mahdollistaa se, että eri yrityksen eri yksiköistä tai toimipisteistä saatava tieto on yhtenäistä ja vertailukelpoista.  Tämän lisäksi kokonaisuuden piti olla ulkoistettu, jotta ylläpito ei ole yhden henkilöresurssin varassa.

Yhteistyökumppaniksi löytyi Microsoftin kumppani Aureolis Oy, joka tarjosi Elematicin haasteisiin ratkaisuksi Microsoft PerformancePoint Server 2007:n.

Lähtökohtana oli talousraportointi. Elematicin johtoryhmällä, hallituksella ja sijoittajilla on tietyt vaatimukset siitä, mitä pitää pystyä raportoimaan ja miten. Piirsimme Elematicille kolmen vuoden kehityssuunnitelman, josta näkyi millä aikavälillä järjestelmän käyttöönotto tuottaa heille tuloksia. Siltä pohjalta lähdimme sitten toteuttamaan hanketta”, kertoo Simo Kauppinen, Aureolis Oy:n myyntijohtaja.

Hankkeen kehityksestä tuotantoon meni noin puoli vuotta. Talousraportointi otettiin käyttöön toukokuussa 2008, ja nyt vuotta myöhemmin ratkaisua on laajennettu kattamaan myös asiakashallinta, projektien hallinta ja myyntiraportointi.

Johto hyötyy yhtenäisestä raportoinnista

Johto on ollut ratkaisuun erittäin tyytyväinen. Kun kaikki tieto löytyy nyt yhdestä tietovarastosta, kaikilla on näkymä samoihin asioihin. Kun tietoa voidaan myös lähestyä monesta eri suunnasta, voidaan saada selville esimerkiksi aivan uusia asioita kannattavuusnäkökulmasta”, Heikkilä kertoo.

Tällä hetkellä Microsoft PerformancePoint Server 2007 -ratkaisua hyödyntää johdon ja talousosaston lisäksi Elematicin myynti. Asiakashallintajärjestelmään varastoitu tieto sekä myyntikeikat saadaan ladattua päivittäin tietopalvelimelle, josta olennaisin osa koostuu suoraan myynnin johdon käyttöön. Ratkaisu mahdollistaa myös sen, että kaikilla myyntiorganisaatiossa on yrityksen 12 kuukauden myyntiennuste kotisivuna.

Seuraavaksi käyttöä tullaan laajentamaan myös middle management -tasolle tukemaan toimintakohtaista raportointia. Ratkaisu toimii silloin yrityksen intran kautta työkaluna projektipäälliköille ja ostajille. Projektien tilauskannan hallinnasta voidaan tulostaa valmiusastelaskelmia, joista nähdään saatujen tilausten määrä, poistumat ja katemuutokset. Uusimpina jatkokehityshankkeina on myös projekti- ja kustannusbudjettien seuranta ja raportointi, sekä varaston kiertonopeus.

Hyvän kumppanin kanssa yhteistyö jatkuu

Ennen Microsoft PerformancePoint Server 2007 -ratkaisuun päätymistä Elematicilla harkittiin myös kevyempiä ratkaisuja. Yritykselle oli kuitenkin tärkeintä pystyä keskittymään ydinliiketoimintaansa, joten järjestelmän ja teknologian opiskelemiseen ei haluttu käyttää omia arvokkaita henkilöresursseja. Hanke oli helpointa antaa kokonaisuudessaan ulkopuolisen yhteistyökumppanin hoidettavaksi ja Aureolikselta löytyi sopiva ratkaisu ja osaaminen.

Näinkin laajamittaisen hankkeen läpiviemisessä kumppani on vähintään yhtä tärkeä kuin itse ratkaisu. Me olemme erittäin tyytyväisiä molempiin ja yhteistyö Aureoliksen kanssa on helpottanut työtämme merkittävästi.  He tekivät suuren työn opiskellessaan meistä tarvemäärittelyn aikana, joten meidän on helppo tehdä yhteistyötä myös jatkossa”, Heikkilä kiittelee.

Microsoft PerformancePoint Server 2007:n teknologia-alustana hyödynnetään Microsoftin SQL Server 2005 Enterprisen palveluja tietovarastoinnissa, tiedon integroinnissa ja raportoinnissa.

Elematic Oy

Elematic Oy on maailman johtava betonielementtitehtaiden ja -tuotantolinjojen toimittaja. Elematicin liikevaihto vuonna 2008 oli 137 miljoonaa euroa, josta viennin osuus on yli 90 %. Henkilöstömäärä on yli 200. Elematicilla on omat myyntikonttorit Saksassa, USA:ssa, Venäjällä ja Dubaissa sekä jälleenmyyjiä yli 20 maassa. Elematicin 50  toimintavuoden aikana on laitteita toimitettu yli 80 eri maahan, kaikkiin maanosiin. Elematicin liikevaihdosta kaksi kolmannesta tulee Lähi-idästä ja venäjää puhuvasta Itä-Euroopasta. Tavoite on kaksinkertaistaa Elematicin liikevaihto kolmessa, neljässä vuodessa 200 miljoonaan euroon, joka tapahtuu pitkälti myös yritysostojen kautta.

Ratkaisuissa käytetyt Microsoft-tuotteet:

- Microsoft PerformancePoint Server 2007
- Microsoft SQL Server Enterprise 2005
- Microsoft Sharepoint Services 3.0

Lisätietoja
Aureolis Oy
Simo Kauppinen, myyntijohtaja
Email: simo.kauppinen@aureolis.com
Puh: 040-8422770

Elematic Oy
Marko Heikkilä, laskennan kehityspäällikkö
Email: marko.heikkila@elematic.com
Puh: 040-8612037