Työ– ja elinkeinoministeriö tehosti yritystukien raportointia

Aureolis on mukana lukuisissa työ– ja elinkeinoministeriön (TEM) hankkeissa, joiden ratkaisut liittyvät muun muassa SAS- ja SQL Server -pohjaisiin tietovarasto- ja raportointijärjestelmiin. Näihin kuuluvat yritystukien raportointisovellus (Yrtti), EU-määrärahojen budjetointisovellus (Eura) sekä Balanced Scorecard -mittaristoa tukeva tietovarasto.

TEM osallistuu ja vaikuttaa talouspoliittiseen päätöksentekoon elinkeinopolitiikan asiantuntijana. TEM on tavoitteellinen, nopeasti reagoiva ja monipuolinen asiantuntijaorganisaatio. Tästä syystä tiedon jakelu oikeille henkilöille oikeassa muodossa oikeaan aikaan on ensisijaisen tärkeää koko toiminnalle.

Laaja käyttäjäryhmä edellyttää helppokäyttöisyyttä

TEM on ratkaissut yritystukien raportoinnin selainpohjaisella Yrtti-raportointisovelluksella. "Yrtti on yritystukia ja EU-rahoitusta koskevien myöntövaltuuksien ja maksurahojen sekä tukien vaikutusten seurannan operatiivinen väline, jolla seurataan koko ajan yritystukien hakemista, myöntämistä ja maksamista sekä yritystuilla aikaansaatuja vaikutuksia" ylitarkastaja Sirpa Hautala kertoo. Hautalan mukaan raportointisovellus on ministeriössä käytössä noin 15 henkilöllä ja TE-keskuksissa 100-150 henkilöllä, mukaan lukien TE-keskusten johtajat. Suurin hyöty Yrtistä tulee työn säästönä manuaalisen työn vähentymisen kautta.

Tietosisällön luotettavuus on ensisijaisen tärkeää raportoinnissa, koska kansallisten tukien raportoinnin lisäksi Yrtti-sovellus sisältää EU-ohjelmarahoituksen, josta raportoidaan säännöllisesti EU:n komissiolle. Yrtin välillisten käyttäjien määrää Hautala ei pysty täysin edes arvioimaan. "Raportteja jaetaan laajalti ministeriössä, TE-keskuksissa ja TE-keskusten sidosryhmissä. Myös tiedotusvälineille sekä muille sidosryhmille tuotetaan Yrtistä monenlaisia seurantaraportteja." Jotta tukien päivittäinen seuraaminen olisi mahdollisimman joustavaa ja aikaa säästävää, on sovelluksesta tehty helppokäyttöinen ja raporteista mahdollisimman helppolukuisia.

Sujuvaa yhteistyötä

Hautala on ollut tyytyväinen yhteistyöhön Aureoliksen kanssa. "Aureoliksen suurin vahvuus ovat henkilöt, jotka ovat tätä meidän projektiamme tehneet; heidän asiantuntemuksensa ja vankka kokemuksensa. Aikataulut ovat pitäneet ja työt on suoritettu kuten on sovittu", hän toteaa tyytyväisenä.