13.01.2021  - Nina Salmenkaita -  Tiedolla johtaminen

Laatuajattelun puute tekee organisaation likinäköiseksi

Ensitreffit alttarilla -ohjelma avaa mielestäni kiinnostavan kulman ihmismielen toimintaan. Haluat jotain niin paljon, että sielu on haavoilla. Asiantuntijoiden avulla saat haluamasi. Mitä sitten tapahtuu ja miten toimit, kun avioliiton kaltainen haave on totta. Miten kumppanuus syntyy? Keittiöfilosofeille ohjelmakonsepti tarjoaa paljon pureskeltavaa.

Ohjelma tuo esiin sen, miten tärkeää toimiva vuorovaikutus on. Jokaisessa ihmisten välisessä suhteessa joudutaan hakemaan linja sille, mikä on oikea määrä avoimuutta, suorapuheisuutta, yksityiskohtia ja kuvailevaa sisältöä. Siinä, missä poikkipuolinen, omien toiveiden vastainen sana lyö yhden ihmisen kanveesiin, toinen haluaa porautua tiedon yksityiskohtiin ja ymmärtää metatiedotkin juurisyitä myöten.

Meneillään olevan kauden 11. jaksossa yksi tuoreista aviomiehistä sivusi mielenkiintoista viestintäaihetta. Mistä puhua, kun ei ole mitään mielessä. Moni tietotyöläisten johtaja pyörittelee samaa kysymystä mielessään.

Mistä puhua, kun ei ole mitään mielessä

Johtajia kehotetaan viestimään reippaasti, selkeästi ja säännöllisesti – silloinkin, kun asiaa ei niin sanotusti ole. Etätyön myötä puheenaiheiden valikoimat ovat monessa työyhteisössä kavenneet. Muutos on käsillä ja pitäisi luoda pöhinää kanaviin ja kohtaamisiin. Mikä ylittäisi uutiskynnyksen?

Kiinnostavan puheenaiheen valinta on mielenkiintoinen aihe, sillä se viittaa viestinnälle asettamiimme korkeisiin laatuvaatimuksiin. Kaikki haluavat keskustella kiinnostavista aiheista, mutta vuorovaikutukseen sisältyy tukku pelkoja. Entäpä, jos esiin nostamani aihe ei olekaan briljantti? Entä jos faktatieto ei tuekaan analyysiani? Jos tiimimme ei osaa keskustella aiheesta ja seuraa turhautuminen? Jospa nostankin tahtomattani kissan pöydälle ja aiheutan riidan? Mitä jos en hallitse asiaa syvenevän keskustelun edellyttämällä tavalla?

Moni ohjelmaa katsonut on varmaankin toivonut, että olisi Marianna Stolbow tuosta vaan langan päässä, kun apua kaivataan vuorovaikutuksen solmuihin. Kertoisipa Kari Kanala minullekin, mistä voi puhua, kun mieli kumisee tyhjänä. Sanoisikohan Elina Tanskanen viestintäänsä epäröivälle johtajalle, että on sallittua käyttää vuorovaikutuksen rakentamiseen muutakin kuin puhetta. Kokeilisitko visualisointeja?

Laadun viholliset: liian kovat vaatimukset ja lyhytjännitteisyys

Laadun mittariksi kehotetaan yleensä kiinnittämään Kultakutrin tavoin se, mikä on kyllin hyvää. Työelämässä sekä yli- että alilaatu käyvät kalliiksi, joten laatuun sisältyy aina jonkinlainen kompromissi. Täydellistä pakettia tuskin on tarjolla ihmissuhderintamallakaan.

Tiedon laadusta puhuttaessa pitää saada ote siitä, millaista on käyttötarkoitukseensa nähden riittävän hyvä laatu. Jos emme tarkkaile ja mittaa laatua, hukkaamme faktat ja toimimme mielikuvien pohjalta. Päädytään parisuhteista tuttuihin tulkintaristiretkiin: mitä oikein tarkoitit, miksi näin, mikä tässä on niin vaikeaa. Onko koskaan sallittua olla hiljaa?

Laatuajattelun puute tekee likinäköiseksi, sanotaan. Likinäköisyys ja huonosti toimivat kohdennukset ovat tavallisia organisaatioissa, jotka eivät tunne dataansa eivätkä sen laatua. Likinäköinen organisaatio valitsee tehtäväksi jotain, mikä vaikuttaa toimivalta. Ollaan melko samanlaisessa tilanteessa kuin Ensitreffit alttarilla -ohjelman pariskunnat tarinansa alussa. Ei auta kuin havainnoida ja pysyä liikkeessä. Toivoa, että sokkona valittu vuorovaikutuksen tapa synnyttää kipinää ja syventyy kumppanuudeksi.

Laatuajattelu auttaa kiinnittämään huomion asioihin, joilla on erityisen paljon väliä organisaation toiminnalle. Laatutyö käynnistetään usein kehitysprojektilla. Lyhytjänteisyyttä pelkäävät niin toimivaa parisuhdetta haluavat kuin tieto-ohjautuvuuteen pyrkivät organisaatiotkin.

Pidemmän päälle laatutyössä ja tieto-ohjautuvuudessa on kyse valinnoista, joita on tehtävä sen jälkeenkin, kun laadun kehittämisprojektitiimi on luovuttanut loppuraporttinsa. Kuten avioliitossakin, parisuhteen kannalta arkielämän toimivuus on tärkeämpää kuin se, että hääjuhlassa kaikki sujuu viimeisen päälle. Laatutyössä asiantuntija-apu voi avata erilaisia tuottavuuslukkoja samaan tapaan kuin tuokio Mariannan sohvalla. Asiantuntijan avulla kannattaa rakentaa etenemisen suunnitelma, jossa tehtävät, vaiheet ja aikataulut hahmotellaan toimivaksi kokonaisuudeksi.

Oma vihkipappini vertasi liki 20 vuotta sitten avioliittoa hyvään viiniin. Se paranee eli kypsyy, kehittyy, tuo luonteensa parhaat piirteet esiin vanhetessaan. Kokemus auttaa huomaamaan, että tietyt viinit palvelevat parhaiten etikkana. Riittävän hyvässä on arjen viisautta. Kyllin hyvä tuo sekä luottamuksen että tarpeeksi kirkkaan horisontin. Riittävän hyvästä erottuvat niin huimaavan upeat makuelämykset kuin nopeasti sivuun siirrettävät asiatkin.

Kasvata luottamusta

Kannattaa muuten keskustella siitä, mikä itseä kiinnostaa. On ihana seurata ihmistä, joka on innostunut aiheestaan ja nostaa esiin vivahteita, jotka eivät näy päällepäin. Tuottoisimmat keskustelut käydään usein aiheista, jotka avaavat uusia näkökulmia ja jotka kasvattavat luottamusta.